Elokuvailta Kasvihuoneilmiössä 4.2.2007

Edwin Laine
Täällä Pohjantähden alla
(1968)

Victor A. FinnBergin johdantopuhe


Johdanto
Väinö Linnasta
Elokuvan henkilöistä
Elokuvasta

...edellinen sivu     seuraava sivu...

Väinö Linnasta

Väinö Linna ei kirjoittanut moneen muuhun kirjailijaan verrattuna niinkään määrällisesti paljon, mutta yltäen laadullisesti juuri siitä syystä sitäkin korkeampaan lopputulokseen. Kirjailijan taitelijanluonteen ehdottomuutta on meidän myös kiittäminen sitä, että hänestä ei milloinkaan tullut sanan varsinaisessa merkityksessä ”ammattikirjailijaa”. Hän sanoi jotensakin niin, että ”kirjailija voi kirjoittaa vain niin monta kirjaa, kuin hän on kyennyt syntymään uudelleen”. Linnalle jokainen kirja oli tietty sielullinen herääminen ja syntyminen, joka päättyy maailmankatsomukselliseen ymmärtämiseen ja totuuden käsittämiseen.

Linnalta tivattiin uusia kirjoja ja toisinaan suorastaan pilkattiin sitä, että hän Pohjantähden jälkeen ei saanut aikaan muuta kuin muutamia esseitä. Tällaisten pilkan tekijöiden tulisi pikemminkin mennä itseensä. Linna oli ajattelija, totuudenetsijä ja taiteilija, ei joka päivä tai viikko uusilla merkityksettömyyksillä viihdyttävä TV-toimittaja. Niinpä on meidän tyytyminen siihen, ettei Linna oikeastaan kirjoittanut kuin yhtä suurta jättiläisromaania puristaen siihen kaikki voimansa.

1959-1962 valmistunut suurtyö on äärimmäisen onnistunut lopputulos Linnan kirjailijanurasta. Hänen myöhemmin ilmestyneet niinikään vaikuttavat esseensä eivät himmennä tämän hänen kirjallisen monumenttinsa loistokkuutta.

Tapahtumapaikkana on Pentinkulma ja kirkonkylä, joista ensin mainittu osoittautuu kirjailijan kotikyläksi, Honkolaksi ja jälkimmäinen Urjalan maalaiskunnaksi. Kirjailijan perheellä oli kartanon alustalaisen tausta. Hänen isänsä oli kartanon torppari toimien myös kylän teurastajana. Koko trilogia henkii näin ollen syvää omakohtaisuutta ja vaikka Linna itse ei tapahtumien alkuvaiheissa ollut mukana oli hän imenyt aiheen itseensä jo lapsuudestaan; isänsä kuoltua Linnan ollessa vasta 8-vuotias, hän asui muonamuijan vakanssilla olleen äitinsä kanssa kartanon mökissä ennen muuttoaan v. 1938 Tampereelle työhön Finlaysonin tehtaalle. Torppari- ja työläistausta olivat siis juuri Linnan omaa maailmaa, ”Täällä Pohjantähden alla” maailmaa.

Trilogia on oikeastaan se yksi ainoa suuri elämäntyö, jonka Linna halusi tehdä ja jonka hän tunsi kutsumuksekseen. Jopa vielä suuremman suosion saavuttanut ”Tuntematon Sotilas” on siihen nähden vain kylkirakennus, Linna omin sanoin ”Siinä on yksi yhteinen seinä”. Linna halusikin ensin kirjoittaa kirjan 20-40 -luvuille sijoittuvista vaiheista, siis ajasta, josta häneltä oli omakohtaisia kokemuksia. Mutta väliin tuli ”Tuntematon”. Onneksi, sillä se antoi kirjailijalle taloudellisen vapauden ja työrauhan hänen ryhtyessään tähän suurtyöhönsä. Pian ilmeni, että itsenäisyyden ajan taustoja olikin etsittävä syvemmältä menneisyydestä, kansalaissodasta ja vielä sitäkin aiemmasta ajasta. Niinpä muotoutui yksiosaiseksi suunnitellusta kirjasta 3-osainen trilogia, jonka lisäosana on nähtävä myös tuo Koskeloita sivuava ”Tuntematon Sotilas”. Linna pani peliin koko kirjallisen luomiskykynsä ja historian tuntemuksensa sulauttaen siihen kuulopuheet sekä virallisten asiakirjojen ja sanomalehtien vahvistaman ajankuvan. Niinpä hän aikaansai ennennäkemättömän ja -kokemattoman kirjallisen lopputuloksen, realistisen romaanin Suomen lähimenneisyydestä.

Trilogia on kertomus Suomen kulttuurillisesta ja poliittisesta itsenäistymisestä, pääasiallisena näkökulmana tavallinen kansa. Kansalaissodan jälkeen vallalla ollut nationalistinen ”suursuomalaisuus” saa Linnan trilogiassa vaihtua siihen työläisnäkökulmaan, jota ei aiemmin ollut lupa tulkita. Aika oli 50-luvun lopulla ja 60-luvulle tultaessa luonnollisesti poliittisesti kypsä tällaiseen, mutta sitä suuremmin täytyy ihailla Linnan Toivo Pekkaselle sukua olevaa kykyä ymmärtämiseen ja jopa jonkinlaiseen puolueettomuuteen – ilman että sanalla olisi käsitettävä kyvyttömyyttä asettua heikompiosaisten puolelle. Vaikka Linnan trilogiassa puhuukin ennen kaikkea tavallinen kansa, on kiitollisesti todettava, että Linna saa kaikki henkilönsä elämään ihmisen elämää, hän kykenee saamaan sympatioita jopa ylimielisen Paronin ja Töyryn isännän puolelle. Linnan trilogia ei siis ole halpahintaista työläispropagandaa – seikka jonka täytyi suututtaa 60-luvun vasemmistoradikaaleja – vaan se on elävän ja syvästi tuntevan kirjailijan totuudenetsintää menneisyydestä. Tämä totuus ei löydy aatteista ja sosiaalisesta taustasta vaan siitä, että ihminen on silti kaikissa yhteiskuntaluokissaankin ihminen ja tämä väkinäinen luokkajako itsessään vangitsee sen yleisinhimillisyyden, jonka piirteitä kirjan lähes jokaisesta henkilöhahmosta voidaan nähdä. Aatteet ja sosiaalinen status ovat Linnalle vain ahtaita vaatteita, jotka pakottavat kantajansa sidosryhmänsä kaltaiseksi. Kaiken takana kuultaa myös peri-inhimillinen yhteiskuntaluokasta riippumaton ahneus ja itsekkyys, materialismi, johon oikeastaan kaikki niin punaiset kuin valkoisetkin syyllistyivät.

...edellinen sivu     seuraava sivu...

www.kasvihuoneilmio.fi