Victor A. FinnBerg:
Elämän Värit
näyttely sanoin ja kuvin


Kasvihuoneilmiössä 22.7.2006 - 9.5.2008
(www.kasvihuoneilmio.fi)

Kaikki myynnissä olevat valokuvat
myydään Kasvihuoneilmiön kautta.

Näyttelyn esittely | Elisan avoin kirje

Osa 1. Raunioita, bittejä, mielettömyyttä

Johdanto osiin 2. - 9.
Osa 2. Kaupungin valot
Osa 3. Farao ja Orja
Osa 4. Muurien suojassa
Osa 5. Ruoskijan loppu
Osa 6. Herääminen kevääseen
Osa 7. Meren ja metsän sylissä
Osa 8. Värien jäähyväiset
Osa 9. Musta ja Valkea Kuolema

Osa 10. Elämän Värit

...edellinen sivu     seuraava sivu...









Johdanto osiin 2. - 9.

Seuraavat näyttelyn osat ovat kuin valokuviksi pysäytettyä lyhytelokuvaa näyttelymme päähenkilön elämästä. Työelämää koskeva osa hänen elämäntarinastaan on kerrottu jo hänen avoimessa kirjeessään.

Päähenkilömme syntyi tavalliseen keskisuomalaiseen maanviljelijäperheeseen ja varttui metsäisissä kotimaisemissaan. Hänen elämänsä alkupuoli ei eroa varmaan paljoakaan ikäistensä ja muiden samantaustaisten elämästä. Kodissa olivat vanhat suomalaiset perusarvot kunnossa, mutta niin kuin tuhansissa muissakin kodeissamme, ihmisten väliseen kanssakäymiseen ja elämään liittyviä tunnetaitoja ei ymmärretty eikä hänellekään kyetty opettamaan. Suomalainen ei paljoa peloistaan ja suruistaan toiselle puhu, vaan kätkee ne sisimpäänsä. Tällaiseen kaikesta selviytyjän luonteeseen on meidät myös kasvattanut maamme epäedullinen maantieteellinen asema - ajateltakoon sitten elannon hankkimista vaikeuttaneita luonnonolosuhteita tai kansan kestävyyden äärimmilleen koetelleita sota-aikoja. Myös kertomuksemme henkilöstä kasvoi suomalainen selviytyjä, yleisen mittapuun mukaan jopa sankarillinen sellainen. Näyttelyssämme kerrotaan, mikä oli selviytymisen hinta.

Se mitä päähenkilömme nuoruudessaan löysi ja minkä hän hetimmiten kadotti, muodostaa kuin akun toisen navan, miinusnavan, siihen nähden mitä hänelle nyttemmin on tapahtunut. Näiden kahden erilaisen elämän, uuden ja vanhan, välille syntyneestä jännitteestä purkautuu tässä näyttelyssä esille se energia, jota olen yrittänyt tulkita sanoin ja kuvin.

Ulkonaisesti katsoen ei hänen elämänsä ole muihin verrattuna ollut mitenkään erityistä, lukuun ottamatta ehkä tapahtumien tempoa ja määrää. Tavallisen ihmisen tavallinen tarina voi kuitenkin innoittaa antamaan sille merkitystä, jota tänä julkkisten palvonnan aikana, ei monikaan tule ajatelleeksi. Tarinamme päähenkilö antaa kasvot ja äänen sille hiljaiselle tuskalle ja kätketylle kärsimykselle, mitä tavallisen ihmisen tavallinen elämä sisältää. Päähenkilömme elämässä on niin paljon yhteistä muiden elämään, että juuri sen yleispätevyyden tähden olen halunnut käyttää hänen elämäänsä raakamateriaalina jalostaakseni sen kuviksi ja sanoiksi.

Mutta siirtykäämme nyt hänen elämäntarinaansa.

"Nuorena toivoin minäkin elämältä jotain muutakin kuin pelkkää opiskelua ja työntekoa. Ikäisteni lailla etsin rakkautta, jonka vuoksi olin valmis taivaltamaan ja liftaamaan pitkiäkin matkoja tavatakseni ikäisiäni tanssilavoilla. Siellä tapasin erään, johon lukitsin ensirakkauteni tunteet. Osoittautui kuitenkin, että hän oli vain leikkinyt tunteillani. Kun pitkän odotuksen jälkeen kohtasin vihdoinkin hänet, tapahtui jotain täysin odottamatonta: turhaumistani syntynyt tiedostamaton viha voittikin rakkauteni ja tajuamatta tekoani jätin pojan! Tämä oli ensimmäinen suurista elämänpettymyksistäni.

Ennen tätä olin jo muuttanut pois kotiseudultani Helsinkiin opiskelemaan kuvataidetta. Siellä tapasin nuorukaisen, johon syttyvä rakkaus oli vangitseva minut yli vuosikymmeneksi. Ensitapaaminen oli suorastaan vertauskuvallinen. Sama henkilö tarjosi huumeita ja Jeesusta! Jonkin ajan kuluttua minutkin kytkettiin hengellisiin asioihin ja koin, niin kuin monet muut aikalaiseni 70-luvun lopulla, hengellisen herätyksen. Myös poikaystäväni tehtyä hengellisen ratkaisun, oli selvää, että pieneen helsinkiläisseurakuntaan kuuluvat uskonystävät kehottivat meitä oitis menemään naimisiin, niin kuin tapahtuikin. Hetken aikaa näytti elämä valoisammalta! Sen kaksi perusasiaa olivat kunnossa: olin löytänyt elämääni rakkauden ja uskon.

Hetkessä kaikki kuitenkin romahti! Mieheni retkahti jälleen huumeisiin ja alkoholiin koskaan sen jälkeen enää kykenemättä raitistumaan. Elämäni muuttui suorastaan helvetilliseksi, mikä tekee yksityiskohtien kuvailun tarpeettomaksi. Koska en uskovaisten käsityksen mukaan voinut erota, oli minun sopeuduttava tilanteeseen. Edes se, että mies hylkäsi minut myös naisena eikä meillä ollut enää mitään avioyhteyttä toisiimme viimeisten avioliittovuosien aikana, ei oikeuttanut minua rikkomaan aviolupaustani. Olin sidottu vanhoihin raamatun käskyihin. Alkuvuosina vielä itkin, surin elämääni ja toivoin osakseni ihmisen läheisyyttä, mutta aviomieheni makasi huumepöhnässä vieressäni kuin ruumis ja niin luovuin kaikesta toivosta. Niin kuin monen alkoholistin ja narkomaanin vaimot, niin minuunkin jäi varsinaisen molemminpuolisen rakkauden jo aikoja kadottua jäljelle hoivaamisvietti, joka kanavoitui myös eläimiin, sillä en voinut edes ajatella lapsen hankkimista huumeenkäyttäjän kanssa.

Niin kuin moni muukin elämässään ja rakkaudessaan pettynyt, niin minäkin kompensoin turhaumiani työntekoon. Hankin pätevyyden vanhan tavaran ja kirpputorien alalla. Olin käynnistämässä Selkissä alkanutta lumppulajittelua. Haasteita kaihtamatta ja itseäni säästämättä ajoin itseni ensimmäisen kerran burnoutiin. Ilman toipumisaikaa jatkoin työtä. Sitten tuli aika suuriin elämänmuutoksiin. Tiesin, että raamattua ja uskovia vastaan rikkoenkin oli minun uskallettava erota jo väkivaltaisia uhkauksia esittäneestä miehestäni. Se että mies jo asui toisen naisen kanssa, antoi minulle laillisen oikeuden panna avioero vireille.

Eron astuttua voimaan tunsin paitsi helpotusta niin myös irrallisuuden tunnetta ja harhailin elämässä kuin purjeet riekaleina oleva laiva vailla kotisatamaa. Minulla oli muutamia ihastuksia, mutta kaikki kariutui aina johonkin. Kompensoin rakkaudessa epäonnistumisiani etsimällä tosissani Jumalaa. Halusin olla Kristuksen morsian, kun en maallisen sulhasen löytämiseen enää uskonut. Herraani etsin eri uskonsuuntien hengellisistä tilaisuuksista. Pettymys oli kuitenkin seurauksena kaikesta tästä epätoivoisesta etsimisestä. Ei rakkautta, ei Jumalaa.

Kristuksen asemesta löysinkin vain heliseviä sanoja ja petosta. Eräs uskonystävä houkutteli minut yritykseen, joka teki konkurssin varsin pian. Sitten minut saatiin mukaan ravintolaan, jonka katkeroitunut omistaja piti minua suorastaan vankina työpaikassani. Taas ajoin itseni loppuun ja lähdin ulkomaille toipumaan.

Menetettyäni uskoni tunnerakkauden löytämiseen, päätin vähän päälle kolmikymppisenä etsiä itselleni epävakaitten taiteilijaluonteiden asemesta tavallisen suomalaismiehen. Työskennellessäni erään markkinatutkimusyrityksen palveluksessa, päätin kylmästi valita haastattelemistani itselleni puolison. Niin tapasin tulevan mieheni. En kuitenkaan heti mennyt naimisiin. Vielä kerran lähdin etsimään elämääni pelkkää maallista työntekoa mielekkäämpää sisältöä. Halusin auttaa ja palvella ihmisiä.

Muutin Helsingistä Pohjois-Karjalassa olevan alkoholistikodin keittiön hoitajaksi. Kristillinen hoitokoti sai yhteiskunnalta korvaukset hoidokeistaan. Ilmapiiri alkoholistihoitolassa tuntui jo alusta asti ahdistavalta; osoittautui, että hoitolassa koetettiin palauttaa juutalaisuutta. Lopullisen sekoamisen merkit alkoivat pian näkyä: paikan pitäjät aloittivat itsekin ryyppäämään oikein kunnolla. Toinen heistä onnistui useiden epäonnistuneiden yritysten jälkeen tekemään itsemurhan. Ennen tätä olin jo irtisanoutunut hoitokodin palveluksesta.

Muutin takaisin Helsinkiin ja niin kuin moni muu, jouduin ikään kuin myymään itseni avioliittoon. Ei niin, ettenkö olisi uskonut oppivani rakastamaan puolisoani, puhumattakaan siitä etteikö mieheni olisi tuntenut rakkaudeksi tulkittavia tunteita minua kohtaan. Totuus oli kuitenkin valkeneva minulle varsin pian: naisena en koskaan kykenisi tuntemaan miestäni kohtaan todellista rakkautta, enkä saava aviosuhteestamme todellista tyydytystä.

Mieheni yrityksen mentyä konkurssiin, jouduin suorastaan väkisin aloittamaan oman yritystoiminnan. Keino selvitä meitä kohdanneesta talouskatastrofista löytyi samalta alalta, johon olin harjaantunut jo nuorena. Perustin yrityksen, joka toimi ensin Turussa, sitten Nummella, jossa myös otettiin käyttöön aputoiminimi Kasvihuoneilmiö. Sen rakentaminen ja siihen liittyvät kaikenlaiset vaikeudet ovat taustana sille, että elämäni jo ennen aikojaan kulki kuin päätepisteeseensä. Nämä raskaimmat vuodet koettelivat myös suuresti toista avioliittoani.

Olin jo aikoja sitten huomannut, että mieheni ei koskaan tavoittaisi tunteitani eikä löytäisi syvintä olemustani ihmisenä, olkoonpakin että hän sellaista oli yrittänyt. Koska puolisoni ja minun väliltäni puuttui todellinen rakkaus, jäljelle jäi vain velvollisuudentuntoinen yhdessäolo, jossa naisen tuli täyttää ikiaikainen osansa, raamatullinen aviovelvollisuus. Niinpä avioliittomme muuttui pelkäksi kulissiavioliitoksi ja työsuhteeksi. Aika ajoin purki mieheni minuun omaa pahaa oloaan ja niin minuun pakkautui katkeruutta ja vihamielisyyttä, joita huonoa omatuntoa tuntien torjuin ja piilotin sisimpääni. Nämä sisäiset tuskat ja ristiriidat purkautuivat sitten jatkuvina univaikeuksina sekä mitä erilaisimpina ruumiillisina konversioina.

Sielunelämä vammautuneena, vailla toivoa paremmasta, hengelliset pettymykset takanani ja vailla ihmisen läheisyyttä ja rakkautta, minulle jäi jäljelle vain yksinäisyys. Ainoina tunteiden kanavina ulospäin olivat eläimet, jotka korvasivat epäonnistuneita ihmissuhteitani. Elämä oli pelkkää rahan edestä raatamista, eläinten ruokkimista, TV:n katsomista ja taistelua öitten kanssa."

Tällaisena, kuin kuolonyön kaltaisena, olisi päähenkilömme elämä jatkunut, elleivät sitä olisi kohdanneet ensimmäiset aamunkoiton säteet keväällä 2002. Seuraavan vuoden alussa tapahtui jotain täysin odottamatonta: hänen elämäänsä iskeytyi Totuus, kuin kirkas meteoriitti, paljastaen hänen elämänsä valheellisuuden ja käynnistäen siinä suuria muutoksia. Räjähdyksen pölyjen laskeuduttua aamuaurinko oli jo noussut paistamaan hänen taivaanrannalleen. 2004 keväällä oli hänen lopulta vetäydyttävä määrittelemättömäksi ajaksi pois jokapäiväisestä työstä, jotta häneen syntyvä uusi elämä ja uudet mielen kyvyt voisivat alkaa kasvaa ja vahvistua, ja jotta hän voisi rakentaa uutta tuhoutuneen tilalle. Vielä on hänellä edessään monia kivuliaita asioita, tuskallista uuden oppimista ja paljon suoranaista työtä.

Seuraavat näyttelyn osat kertovat vangitusta ja lukitusta ihmisestä, jonka sielu pääsee ulos pimeästä hautaholvista auringon ja elämän kirkkauteen. Toivon, että myös sinä voisit kokea kanssamme jotain sellaista, mikä rohkaisee sinuakin ajattelemaan ja katsomaan elämää uudella tavalla. Rumuuden ja tuskan kuvaaminen ei ole itsetarkoituksellista, ne vain kuuluvat elämään siinä kuin kauneus ja ilokin. Ilman elämän mustia sävyjä eivät väritkään tuntuisi niin ihanilta, kuin miltä ne tuntuvat.

V. A. FinnBerg

...edellinen sivu     seuraava sivu...

Näyttelyn esittely | Elisan avoin kirje

Osa 1. Raunioita, bittejä, mielettömyyttä

Johdanto osiin 2. - 9.
Osa 2. Kaupungin valot | Osa 3. Faarao ja Orja | Osa 4. Muurien suojassa
Osa 5. Ruoskijan loppu
Osa 6. Herääminen kevääseen | Osa 7. Meren ja metsän sylissä | Osa 8. Värien jäähyväiset | Osa 9. Musta ja Valkea Kuolema

Osa 10. Elämän Värit