Elokuvailta Kasvihuoneilmiössä 3.12.2006
Teuvo Tulion Hornankoski (1949)

Victor A. FinnBergin johdantopuhe:

2. Johdatus elokuvaan

1. Kulttuurista ja suomalaisesta elokuvasta
Kulttuurin laajempi, yhteiskuntatieteellinen merkitys
Kulttuurin suppeampi, arvoperusteinen merkitys
Kulttuurin morfologiaa
Mitä on terve ja elinvoimainen kulttuuri?
Kulttuuri viestintänä
Suomalaisen kulttuuriperinnön säilyttämisen arvosta
Suomalaisen vanhan elokuvakulttuurin arvosta
   ja senymmärtämisen hyödyllisyydestä

2. Johdatus elokuvaan
Teuvo Tuliosta
Tulion taiteellinen sanoma ja merkitys
Musiikista Tulion elokuvissa
Hornankoski

...edellinen sivu     seuraava sivu...

Teuvo Tuliosta

Ennen elokuvaa lienee paikallaan esitellä hieman tätä suomalaisen elokuvan yksinäisenä hahmona ja myöhemmin täysin väärinymmärrettynä, pilkattuna ja unohdettuna pidettyä elokuvantekijää, joka vasta loppuvuosinaan sai arvonpalautuksen.

Pietarissa v. 1912 syntynyt Teuvo Tulio, alkuperäiseltä nimeltään Theodor Tugai, oli isänsä puolelta turkkilais-puolalainen ja äitinsä puolelta persialais-latvialainen. Varhaislapsuutensa hän vietti Latviassa, mutta muutti 10-vuotiaana Helsinkiin. On paradoksaalista, että tästä taustaltaan eksoottisesta emigrantista oli tuleva perisuomalaisen maiseman ja sielunelämän yksi väkevimmistä tulkeista. Saman itsenäistymisemme jälkeisen suomalaiskansallisen kulttuurin vetovoiman vaikutuspiiriin joutui myös hänen ystävänsä Valentin Ivanof, joka niinikään suomalaisti nimensä tullen näin kaikkien elokuvan ystävien tuntemaksi Valentin Vaalaksi. Hänen ohjaamista elokuvissa alkoi Tulion, Suomen Valentinoksi kutsutun, elokuvaura.

Pian hän kuitenkin halusi päästä kameran edestä sen taakse. Kolmeen ensimmäiseen elokuvaansa, Taistelu Heikkilän talosta (1936), Nuorena nukkunut (1937) ja Kiusaus(1938), hän sai tuottajaksi Adams filmin ja naispääosaa esittämään lapsuudenystävänsä ja sittemmin koko elinikäisen kumppaninsa ja työtoverinsa Regina Linnanheimon, joka muutenkin osoittautui jo alusta lähtien erittäin hyödylliseksi ja taitavaksi apulaiseksi aina konekirjoitustöitä ja näyttelijäöiden harjoittamista myöten. Merkittävin panos näyttelemisen lisäksi on kuitenkin hänen osallistumisensa jo alusta alkaen käsikirjoituksiin. Sodan jälkeen Linnanheimo toimi myös heidän elokuviensa ruotsintajana.

Adams-filmin palossa 50-luvulla tuhoutuivat kuitenkin nämä 3 ensimmäistä elokuvaa, joten niistä ei ole enää kuin yksittäiskuvia ja aikalaisten kertomuksia jäljellä. Jo ensimmäisissä itsenäisissä elokuvissaan Tulio kuitenkin osoitti selvästi halunsa ja kykynsä siirtyä supisuomalaisen linnankoski-sillanpää maaseutu- ja saaristolaisdramatiikan tulkiksi. Paljon myöhemmin huvittuneisuutta aiheuttaneeksi klisheeksi tullut nk. heinäkasaromatiikka on sekin peräisin näiltä ajoilta.

Seuraavissa kolmessa elokuvassa Laulu tulipunaisesta kukasta (1938), ainoa komedia Vihtori ja Klaara (1939), Unelma Karjamajalla (1940) ei päänäyttelijänä ollut enää Regina Linnaheimo, vaan hän työskenteli tuolloin suuremmille filmiyhtiöille. Näistä ensimmäisistä säilyneistä elokuvista ensiksi ja viimeiseksi mainitut ovat klassisia tukkilaiselokuvia, joihin on saatu talletettua kappale jo kadonnutta Etelä-Suomen luontoa. Tulipunakukkaa varten kuvatut otokset Lahden lähellä olevista tuolloin vielä valjastamattomina ryöppyävistä Mankalan koskista jäivät sellaiseksi materiaaliksi, jota Tulio myöhemmin käytti muissakin elokuvissaan.

Sodan aikana Tulio toimi TK-kuvaajana. Sodan päättyessä oli henkinen ilmapiiri suomessa toisenlainen, kuin millainen se oli olut sotaa edeltäneenä aikana. Heti sodan jälkeen alkaa Tulion varsinainen tyylipuhtain kausi, jona aikana myös katsojat ja kriitikot tunnustivat töiden suuren arvon. Elokuviin tulee nyt entistä voimakkaampi "puhdas, viaton maaseutu - saastainen, synnillinen kaupunki" vastakohta-asetelma, niin kuin v.1944 valmistuneessa Sellaisena kuin sinä minut halusit -moraliteetissa. Nuoria rakastavaisia estetään menemästä naimisiin. Poika lähtee pois ja pettää tytön rakkauden. Tyttö muuttaa kaupunkiin, jossa hänen sosiaalinen asemansa estää häntä kuitenkin pääsemästä hyvään avioliittoon. Kierre alkaa. Naisesta tulee prostituoitu, mutta hän muistaa ja tajuaa silti koko ajan todellinen rakkauden olemassaolon. Tämän teeman ympärille - Ville Salmisen mestarillisesti tulkitseman petollisen miehen lihan himoilla vielä lisää ryyditettynä - kiertyy seuraavakin elokuva, Rakkauden Risti, johon Tulio vihdoinkin sai naispääosaan Regina Linnaheimon.

Mutta tästä elokuvasta alkaneesta äärimmäisen hedelmällisestä ja hyvin toimineesta yhteistyöstä seurasi myös ongelmia. Ensin seurasi tosin sarja jusseillakin palkittuja melodramatiikan huipentumia: Intohimon Vallassa (1946), Levoton Veri, illan elokuva Hornankoski, Rikollinen Nainen (1952), Mustasukkaisuus (1953) sekä viimeisenä Olet mennyt minun vereeni (1956) - kaikki elokuvia, joiden pelkät nimetkin paljastavat mitä oli tapahtumassa. Lietsoessaan toisiaan Tulio ja itselleen yhä mielettömämpiä käsikirjoituksia tehtaileva Linnanheimo etääntyivät lopulta siitä maailmasta, jolle he elokuviaan tosiasiallisesti tekivät. Kiihkeillä kiiltosilmillään näyttelevän Linnanheimon näyttelijäntyö muuttui yhä surrealistisempaan suuntaan aina hulluuskohtauksiin asti, eivätkä elokuvat enää sopineet 50-luvun sodanjälkeisen optimismin ja nousukauden tulkeiksi. Niinpä tämä Suomen elokuvataiteen ehdottomin ja kompromissittomin taiteilijapari suoranaisesti tuhosi toisensa ja uransa aina vain rajummaksi käyneessä elokuvallisessa syleilyssään. Lopulta Tulio huomasi olevansa vasta 44-vuotiaana työtön elokuvantekijä Linnanheimon hakeutuessa samoihin aikoihin kielenkääntäjäksi.

Tulio kyllä teki vielä kaksi epätoivoista yritystä. Ensimmäisen kerran 60-luvun alussa, jolloin hänen oli tarkoitus tehdä dokumentaarinen fiktio kohukaunotar Tabe Sliorista. Diivailevan Sliorin kieltäydyttyä jatkosta, kuvaaminen keskeytettiin ja Tulio ei milloinkaan tunnustanut tätä torsoksi jäänyttä työtä omakseen.

Vielä toisen kerran Tulio yritti tekemällä 60-luvun puolivälistä aina 70-luvun alkuun viimeiseksi jäänyttä elokuvaansa, joka sai nimekseen Sensuela. Tästä v. 1972 valmistuneesta elokuvasta tuli täydellinen fiasko ja se on saanut kyseenalaisen kunnian olla suomen ensimmäinen K-18 merkillä merkitty elokuva, siis pornofilmiksi luokiteltu! Se esitettiin yhteensä vain kolmella paikkakunnalla, Kemissä, Kuopiossa ja Pieksämäellä vuosina 1973-1975 saaden yhteensä alle 700 katsojaa!

Oli selvää, että tällaisella iskulla nöyryytetty yli 60-vuotias elokuvantekijä sai tästä tarpeekseen, antoi Jaanalle viimeisen haastattelun 1974 vetäytyen sen jälkeen täysin julkisuudesta. Vasta 80-luvulla hänet löydettiin uudestaan ja Suomen elokuvaohjaajien liito valitsi hänet ensimmäiseksi kunniajäsenekseen – ohjaajan itsensä tosin ilmaantumatta edes paikalle. Mutta vähää ennen kuolemaansa hän suostui jopa yhteistyöhön jäljellä olevan materiaalinsa järjestämisessä.

Tulio, joka oli lähes 40-vuotta suomen elokuvataiteen persona non grata, sai kuin saikin lopulta itselleen sen tunnustuksen, jonka hän syystä ansaitsi. Myös näiden yksityisyydessä vietettyjen vuosikymmenien aikana Tulion ja Linnaheimon uskollinen ystävyys, jota täydellä syyllä voi myös kutsua epäsovinnaiseksi rakkaussuhteeksi, jatkui - aina Reginan kuolemaan 1995.

Annikki Suni kertoo liikuttavalla tavalla Tulion viimeisistä sairaala-ajoista seuraavaa:

"Kun Aki Kaurismäki sanoi kauniit sanansa Tuliosta esikuvana, luin tekstin sanasta sanaan ja sain tyytyväisen hymyn nousemaan huulille, joiden olin yli 30 vuotta kuullut sanovan, että 'tein pelkkää paskaa'."

Teuvo Tulio kuoli Helsingissä v. 2000.

...edellinen sivu     seuraava sivu...

www.kasvihuoneilmio.fi