...edellinen sivu     seuraava sivu...

Kulttuuri viestintänä

Kunakin aikana on ollut aina ikään kuin kaksi kulttuuria:

  • Nk. ylempi kulttuuri:
    rakennustaide, maalaustaide, korkeampi säveltaide
  • Nk. alempi, kansankulttuuri:
    kansallinen rakennustapa, kansallispuvut, kansanmusiikki, kansanrunous, kansanuskomukset, nykyään viihde

Seuraavassa tarkastelen nk. ylemmän kulttuurin ilmenemistä. Informaatiokulttuurissa tosin rajat hämärtyvät, eikä enää voida puhua yhtä selkeästi ylemmästä ja alemmasta kulttuurista.

1. Vaihe primitiiviset kulttuurimuodot

  • vain sanallista viestintää
  • muistitietoa
  • yksinkertaista laulua
  • alkeellisia soittimia sekä säveltä, että rytmiä varten
  • yksinkertaisia merkkejä ja piirroksia

2. Vaihe Nk. muinaiset korkeakulttuurit

  • kirjallista viestintää suullisen lisäksi
  • taidokasta laulua
  • kehittyneitä soittimia
  • taidokasta kuvataidetta

3. Vaihe eurooppalaisperäinen länsimainen kulttuuri

  • kirjoitettu viesti leviää kirjojen kautta, myöhemmin kirjapainotaito
  • klassisen säveltaiteen aika: soittimia kehitetään, sinfoniaorkesteri
  • tämä kausi päättyy lennättimeen ja sanomalehteen

4. Informaatiokulttuuri

  • audiovisuaalinen joukkoviestintä

Mediakritiikin ja ekologian klassikko Neil Postman käsittelee kirjassaan, Huvitamme itsemme hengiltä, sitä suurta muutosta ja murrosta, minkä informaation yhä kiihtyvä tuottaminen on meille aiheuttanut. Jo 1800-luvulla lennättimen keksimisen jälkeen alettiin tuottaa suorastaan turhia ja tarpeettomia uutisia. Sitten lehdistöt paisuivat, kunnes Radio ja TV sekä niiden jälkeen uusviestintä täytti koko maailman sellaisella uutistulvalla, jonka alta ajattelukykyisenä ja selväjärkisenä selviäminen vaatii kyllä suurta itsekuria ja mielen hallintaa. Meistä on tullut informaation kuluttamiseen totutettuja infoaddikteja, riippuvaisia yhä uusista äänistä, kuvista ja pirstaletiedoista. Tällaisen keskellä on hyvin ymmärrettävää, ettei edes osasta tehdä oikeita johtopäätöksiä enää mistään, sillä seuraavana päivänä tuleva uusi informaatio tunkee tieltään käyttömuistissamme olevan, niin että emme oikeastaan edes muista mitä eilispäivänä on tapahtunut.

Informaatiokulttuuri on myös aiheuttanut rappion aiempien kulttuurikausien taidemuotojen hallinnassa. Enää ei osata eikä halutakaan ylittää menneisyyden saavutuksia, sillä meille määrä ja halpa hinta on tärkeämpää kuin laatu.

Oman aikamme esihistoria alkaa kuitenkin vielä vanhasta maailmasta. Kun valokuvaus oli keksitty ja Lumierin veljekset saivat kuvat vielä elämään oli tapahtunut koko ihmiskunnan historiassa jotain ennenkokematonta ja –arvaamatonta. Tästä alkoi elokuvakulttuuri, joka oli typografisen, kirjallisen kulttuurin seuraaja. Hetken aika se ehti olla vaikuttamassa meidän tajuntaamme mykkänä, ilman ääntä, ainoastaan eläviltä näyttävien kuvien kautta. 1930- luvun taitteessa oli äänikin sekä radion, että elokuvan kautta satu vihdoinkin mukaan. Audiovisuaalisuus oli syntynyt. Tästä seurasi Radion ja äänielokuvan aika sekä nk. elokuvakulttuurin kulta-aika, joka oli oleva häviävän pieni, mutta sitäkin merkittävämpi aika koko ihmiskunnan historiassa.

Elokuvan aikaa seurasi TV-aika, joka USAssa alkoi jo 50-luvun taitteessa, suomessa vasta 60-luvulla. Televisio oli osoittautuva vieläkin voimakkaammaksi mielipiteenmuokkaajaksi ja katseenvangitsijaksi kuin elokuva, sillä se suorastaan naulitsi ihmiset heidän olohuoneisiinsa. Television suuren voiman tiesi myös Hitler perustaessaan maailman ensimmäisen TV-järjestelmän Saksaan v. 1936. Tahdoimmepa tai emme, tulisi meidän aina muistaa, että TV on ollut ja on yhä edelleen suurelta osin joko tiedostetun tai tiedostamattoman tunnepropagandan väline. Nykypropagandaa puhtaimmillaan edustaa mainos.

Elokuva on erilainen. En tarkoita diktatuurien propagandaelokuvia enkä nykyajan itsetarkoituksellisia kauhuspektaakkeleita - vaan klassista elokuvaa semmoisenaan ja äänellisen ja kuvallisen kerronnan yhdistävänä poikkitaiteellisena ilmaisumuotona. Se suhteutuu televisioon samalla tavoin kuin päivälehtien sarjakuvat hyvään kirjaan. Parhaimmillaan on elokuvakulttuuri tuottanut ihmiskunnan historian eräitä väkivoimaisimpia kulttuurisavutuksia. Vain elokuva kykenee vangitsemaan yhteen hetkeen koko inhimillisen käsittämis- ja tunnekyvyn. Sen suggestoivassa unimaisemassa voimme hetkiseksi liukua ikään kuin toiseen todellisuuteen.

Televisio ja pirstaloi ja pätkittää asiat. Pahinta siinä on se, että se myös tahdittaa ihmiset, ikään kuin heillä ei enää olisi edes omaa tahtoa ajankäytön suhteen. Sen passiivinen seuraaminen ei voi olla dementoimatta ihmistä.

...edellinen sivu     seuraava sivu...

www.kasvihuoneilmio.fi