Elokuvailta Kasvihuoneilmiössä 3.12.2006
Teuvo Tulion Hornankoski (1949)

Victor A. FinnBergin johdantopuhe:

2. Johdatus elokuvaan

1. Kulttuurista ja suomalaisesta elokuvasta
Kulttuurin laajempi, yhteiskuntatieteellinen merkitys
Kulttuurin suppeampi, arvoperusteinen merkitys
Kulttuurin morfologiaa
Mitä on terve ja elinvoimainen kulttuuri?
Kulttuuri viestintänä
Suomalaisen kulttuuriperinnön säilyttämisen arvosta
Suomalaisen vanhan elokuvakulttuurin arvosta
   ja senymmärtämisen hyödyllisyydestä

2. Johdatus elokuvaan
Teuvo Tuliosta
Tulion taiteellinen sanoma ja merkitys
Musiikista Tulion elokuvissa
Hornankoski

...edellinen sivu     seuraava sivu...

Hornankoski

Hornakosken ohjaajaksi on merkitty Roland af Hällström, mutta sekä Tulion itsensä, että elokuvan ruotsinkielisen version mukaan, todellinen ohjaaja oli Tulio, vaikka on luultavaa, että elokuvasta löytyy apulaisohjaajana toimineen Hällströminkin kädenjälkeä. Käsikirjoittajaksi on merkitty Jussi Talvi, mutta todellisuudessa siinäkin olivat mukana työpari Linnanheimo-Tulio. Elokuva kuvaus on niin erinomainen, että se sai siitä Jussi-patsaan.

Hornankoski on kolmiodraama, jonka päähenkilöt ovat Regina Linnaheimo, (Lea), William Markus (Aarne Yli-Koskela) sekä edellisen veljeä (Artturi Yli-Koskelaa) esittävä elokuvanäyttelijän debyyttiään tekevä Åke Lindman, jonka roolisuoritus osoittaa hänen kokemattomuudestaan huolimatta omanneen jo tuolloin poikkeuksellisen eläytymiskyvyn.

Tarina on jälleen hyvin tuliomais-linnanheimolainen. Kaksi veljestä rakastuu samaan naiseen, mikä aiheuttaa elokuvaan äärimmilleen kasvavan jännitteen. Elokuvassa saa välillä ihailla kauniita kohtauksia paikoissa, joita nykyään kutsuttaisiin perinnemaisemiksi. Sen traagisuuteen luo vastapainon muutama humoristinen piika-renki kohtaus, mutta taustalla kuohuu koko ajan valjastamaton joki, Hornankoski, sen kuohut ja pyörteet. Elokuva onkin siksi kuin koskenlaskua, jossa hetkittäiset suvannot vain korostavat viimeisten kuohujen raivoa.

Nuorten rakkautta vastaan ovat jälleen vanhat moraalisäännöt ja pitäjän suurimman talon kunnia. Aivan kuin tämän kaiken vanhan symbolina istuu talon vanha emäntä suuren perheraamattunsa ääressä - kuin ylimpänä tuomarina. Rakastavaisia vastassa on oma suku ja vanhojen moraalinormien täyttämiseksi pakolla solmittu avioliitto - mutta mikään niistä ei voi estää tapahtumien vääjäämätöntä kulkua. Ulkonainen vanha laki, joka ei kunnioita sisäistä rakkauden lakia, saa elokuvan lopussa suorastaan julistuksellisen tuomionsa. Hautajaiskohtauksessa tämä vanha tapa- ja moraalisäännöstö saa suukseen hurskaasti puhuvan papin, jonka jokainen tietää kuitenkin valehtelevan. Elokuvan viimeisissä repliikeissä purkautuu koko Tulio-Linnanheimon katkera viha tapamoralismia ja ulkokohtaista uskonnollisuutta vastaan. "Häät tai hautajaiset, samaa valhetta".

Taas näkyvät tutut Tulion symbolit, hurjaa kiitävä liehuvaharjainen hevonen ja yhtä raivoisasti kuohuvat vedet elokuvan saavuttaessa kliimaksinsa. Kuohut laantuvat kuitenkin lopulta. Rakkaus ottaa paikkansa ylimpänä ja korkeimpana Lakina, lakien Lakina, jonka edessä on lopulta kaiken muun polvet notkistaen kumarruttava. Todellinen onni, ilo ja seesteinen rauha eivät nouse tapamoralismista, se ei tule ulkokohtaisesta uskonnollisuudesta, vaan toisilleen kohtalon määräämien syvästi ja uskollisesti rakastavaisten yhteenkuuluvuudesta.

Siirtykäämme siis keskelle Tulion koskien ja tunteiden kuohuja, nauttikaamme hänen maalaisidylleistään. Antautukaamme lapsenmielisesti rakkauden kaikkivallan voimalle ja nauttikaamme sellaisesta elokuvallisesta kerronnasta, jolle ei ole vertaa ennen - eikä varmaan koskaan myöhemminkään tule.

Victor A. FinnBerg

...edellinen sivu     seuraava sivu...

www.kasvihuoneilmio.fi